Samaan aikaan Perussuomalaiset ovat siirtyneet marginaalista keskiöön juuri niillä teemoilla, jotka aikanaan kuuluivat luontevasti Kokoomuksen arvomaailmaan: Kansallinen itsemääräämisoikeus, työn ja yrittämisen ensisijaisuus, kriittinen suhtautuminen velkaantumiseen ja realismi maahanmuuttopolitiikassa. Riippumatta siitä, mitä Perussuomalaisista muuten ajattelee, on vaikea kiistää, etteivätkö he nykyään kannattelisi monia sellaisia perusarvoja, jotka Kokoomus on jättänyt taka-alalle.

Erityisen paljastavaa on se, kuinka luontevana ja toivottavana osa Kokoomuksen piirivaikuttajista pitää yhteistyötä SDP:n kanssa; SDP:tä pidetään jopa Perussuomalaisia mieluisampana hallituskumppanina. Tämä on todella nurinkurista, kun asiaa tarkastelee historiallisesti: SDP edustaa edelleen vahvaa valtiokeskeisyyttä, korkeaa verotusta, tulonsiirtojen laajentamista ja ay-liikkeen etuoikeutettua asemaa – juuri niitä rakenteita, joita Kokoomus aikoinaan vastusti periaatteellisista syistä. Silti puoluerajat ovat viime aikoina selvästi hämärtyneet, kun vallankäytön sujuvuus asetetaan ideologisen johdonmukaisuuden edelle.

Tilanne herättää väistämättä kysymyksen: Onko Kokoomus enää se porvarillinen arvopuolue, jona se mielellään edelleen esiintyy, vai onko se muuttunut vasemmalle siirtyneeksi yleispuolueeksi, jolle hallituskelpoisuus on itseisarvo? Ja jos perinteiset arvot ovat edelleen tärkeitä suomalaisessa politiikassa, onko niiden painopiste jo siirtynyt toisaalle?

Tämä ei ole niinkään puoluepoliittinen hyökkäys kuin havainto tapahtuneesta poliittisesta muutoksesta. Kun puolue luopuu identiteetistään, joku muu täyttää tyhjiön. Suomessa tuo tyhjiö näyttää tällä hetkellä olevan Perussuomalaisten hallussa – yllättävää kyllä, pitkälti Kokoomuksen omien valintojen seurauksena.

Onko tullut aika Kokoomuksen perinteisten äänestäjien löytää uusi kotinsa Perussuomalaisissa?