Sukupuolten lukumäärä on … (rummun pärinää) … kaksi!
Suomessa keskustelu sukupuolten lukumäärästä on epäonnistunut. Suuren vastuun epäonnistumisesta voi kohdistaa niin sanottuun vakiintuneeseen mediaan, lehdistöön, verkkolehtiin ja sähköiseen mediaan eli pääasiassa televisioon. Ongelmallista on myös se, että biologian, lääketieteen ja aivotutkimuksen tutkijat ottavat julkisuudessa niin vähän kantaa asiaan, ja siksi asia pysyy jatkuvasti omituisena ja epätieteellisenä kiistan aiheena. On myös vaara, että epämääräinen kielenkäyttö sukupuolten määrästä vähentää tieteen ja tutkimuksen arvostusta ja yliopiston vastaisuutta yleisön keskuudessa, kuten eräs tutkija huolestuneena toteaa.
Keskustelu sukupuolten määrästä käynnistyy aika ajoin, kun asiaa kysytään poliitikoilta. Koko väestöä koskevissa kyselyissä tieteen näkemyksen eli kahden sukupuolen puolella on yli puolet vastaajista. Päättäjiksi nousseissa poliitikoissa saattaa enemmistö olla useamman kuin kahden sukupuolen kannalla.
Väite on yleensä kuulunut seuraavasti. Sukupuolia on enemmän kuin kaksi.
Miksi tällainen kysymys/väite pitää esittää poliitikoille, tai miksi ylipäätään toimittajille tai median toimitusten johdolle kysymys tulee mieleen? Vastaus on aivan ilmeisesti se, että media on aihepiirissä valtavan ulkopuolisen painostuksen kohteena. Seksuaalivähemmistöjen järjestöt ja jopa yliopistojen niin sanotun sukupuolentutkimuksen parissa työskentelevät tutkijat pitävät asiaa jatkuvasti esillä. Saattaa olla niin, että median piirissä on myös näitä sukupuoliaktivisteja.
Itse asiassa mielipidekyselyiden järjestäjät myöntävät kysymyksenasettelullaan, että kyseessä on mielipide, ei tutkittuun tietoon perustuva kysely. Jos tällainen asia kiinnostaa mediaa tai tutkijoita, kysymyksenasettelun pitäisi kuulua esimerkiksi seuraavasti:
”Kuinka monta sukupuolta on?
Vastausvaihtoehdot:
a) kaksi (mies ja nainen)
b) kolme
c) neljä
d) enemmän kuin neljä.
Jos vastauksesi on enemmän kuin neljä, kuinka monta sukupuolta. Millä tavalla mahdolliset muut sukupuolet eroavat miehestä ja naisesta?”
Tällaiseen kyselyyn vastatessa vastaajan on otettava oikeasti kantaa sukupuolten määrään. Tällöin vastaajan on aktiivisesti pohdittava, ”millaista näyttöä tieteellisen tutkimuksen lisäksi minulla on asiasta”. Ihmisen on näin myös pohdittava, millä tavalla mahdolliset muut sukupuolet eroavat miehestä ja naisesta.
Onko medialla tutkimukseen perustuvaa näyttöä enemmästä kuin kahdesta sukupuolesta, jotta olisi mielekästä esittää kysymys sukupuolten määrästä? Median toimitukset eivät aivan ilmeisesti tarkista tosiasioita tutkimuksista tai tutkijoilta itseltään. Tässä tarkoitan tutkijoilla lääketieteen ja luonnontieteen tutkijoita, en yhteiskunnan ja kulttuurin tutkijoita. Ennen oli toisin median piirissä.
Mutta miksi pitää tällaista asiaa esillä, kun kukaan ei ole tuonut esille sitä, miten kolmas tai mahdollisesti neljäs ja viides sukupuoli eroavat kahdesta kaikkien tuntemasta sukupuolesta, naisesta ja miehestä?
Niin kauan kuin ei tuoda tutkittua näyttöä muista sukupuolista kuin naisesta tai miehestä, ei ole mitään mieltä jatkaa keskustelua useammasta kuin kahdesta sukupuolesta. Sukupuolten määrä on kaksi.
Esimerkiksi europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen vastasi vaalikoneessa väitteeseen ”Sukupuolia on enemmän kuin kaksi” seuraavasti: ”Täysin samaa mieltä. Perustelut: Tämä on biologinen, fysiologinen ja psykologinen tosiasia.” Sirpa Pietikäinen on vastannut ja perustellut vastauksensa tosiasiaväitteenä, joka tietysti pitäisi voida näyttää toteen. Mutta niin hän ei ole tehnyt. Tärkein syy vastaamattomuuteen on se, että media ei ole vaatinut tosiasiaväitteeseen perusteluita. Siis, missä biologian, fysiologian tai psykologian teoksessa esitetään tieteelliseen tutkimukseen perustuva näyttö enemmästä kuin kahdesta sukupuolesta?
Kun perinteinen media ei sitä tee, yksityisen ihmisen mediassa, blogikirjoituksessa on haettava vastausta kysymykseen. En ole löytänyt totuuspohjaa Sirpa Pietikäisen väitteelle useammasta kuin kahdesta sukupuolesta, joten esitän lääketieteen, biologian ja aivotutkimuksen lähteisiin perustuen, että sukupuolia on kaksi.
Käytän kirjoituksessani pääasiassa kolmea lähdettä, 1) artikkeli lääketieteen tutkijoiden aikakausjulkaisussa Duodecimissa 20:2021 ”Lapsen epäselvän sukupuolen diagnostiikka ja hoito”: Ella Kohva et al., useita kirjoittajia, 2) artikkeli Tieteellisten seurojen julkaisussa Tieteessä tapahtuu 1:2020 ”Biologinen sukupuoli”: Atte Komonen, ja 3) ”Naisen aivot, miehen aivot. Onko aivoilla sukupuolta?”: Markus Heilig (2019).
Lääketiede
Duodecimin artikkelin otsikko, ”Lapsen epäselvän sukupuolen diagnostiikka ja hoito” on hyvin kuvaava. Jos vastasyntyneen lapsen sukupuolta ei voida syntymän hetkellä määrittää tai tunnistaa, kyse ei ole ”kolmannesta” sukupuolesta, vaan kyseessä on lääketieteen tutkijoiden vuonna 2006 sopiman konsensuslausuman mukaan sukupuolisen kehityksen poikkeama tai kehityshäiriö (dsd = differences/disorders of sexual development). Kyse on sairaudesta, joka on diagnosoitava ja siihen on annettava asianmukainen hoito. Tutkijoiden mukaan kyse on vakavasta asiasta, jopa hengenvaarallisesta sairaudesta, jos kehityshäiriötä ei hoideta oikein ja oikea-aikaisesti. Jotkut väittävät, että poikkeama/kehityshäiriö olisi kolmas sukupuoli. Jotkut kutsuvat kehityshäiriötä intersukupuolisuudeksi (inter = välinen, välissä), mutta lääketieteessä käytetään konsensuslausuman mukaista diagnoosia. Sukupuolinen kehityshäiriö ei luo uutta sukupuolta.
Sukupuolisen kehityksen häiriö on harvinainen. Duodecimin artikkelin mukaan ”Arviolta yhden 5 000 vastasyntyneestä sukupuolta ei pystytä heti määrittämään ilman asiantuntijan arviota ja jatkotutkimuksia.” Kansainvälisissä alan tutkimuksissa sukupuoleltaan määrittämättömien vastasyntyneiden osuus on 0,018 prosenttia syntyneistä. Suomessa vastasyntyneistä on vuodessa siten noin 8-9 sukupuoleltaan määrittämätöntä.
Vaikka vastasyntyneen sukupuolta ei heti pystytä määrittämään, häntä on tutkittava huolella, sillä esimerkiksi ”Hengenvaarallinen lisämunuaishyperplasia pitää kiireellisesti sulkea pois.” Vastasyntyneen määrittämätön sukupuoli ei silti välttämättä aiheuta lisääntymisen estymistä, ja siksi lapsen kehitystä on seurattava säännöllisesti. Lääketieteelliset hoitotoimet voivat olla tarpeen, jotta sukupuolen kehitys jatkuisi siten, että pojan kyky tuottaa siittiöitä ja tytön kyky tuottaa munasoluja säilyisi. Hormonilisät ovat tarpeen siksi, että pojille riittävä määrä testosteronia ja tytöille riittävä määrä estrogeenia ovat tärkeitä luuston terveydelle.
Seksuaalivähemmistöjen Seta-yhdistys ajaa päinvastaisia tavoitteita, eli se esittää, että sukupuoleltaan määrittämättömille ja omaan sukupuoleensa tyytymättömille lapsille ja nuorille pitäisi antaa hormoniblokkereita, jotta puberteettia voitaisiin jarruttaa. Siinä on siten vaara aiheuttaa esimerkiksi luuston kehityksen heikkeneminen. On myös todettava, että blokkereilla tai muillakaan lapsen tai nuoren kehitykseen puuttuvilla toimilla jo alkiossa alkaneen sukupuolen kehitystä ei voida muuttaa. Hormonihoidoilla tytöstä ei voida tehdä poikaa eikä pojasta tyttöä.
Nuorisopsykiatrian ylilääkäri tyrmää hormonihoidot. Tampereen yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian ylilääkäri, professori Riittakerttu Kaltiala sanoo: ”Ei ole osoitettu, että alaikäisten sukupuoliominaisuuksia muokkaavat fyysiset hoidot olisivat turvallisia ja tuloksellisia ja että ne johtaisivat parempaan mielenterveyteen, toimintakykyyn ja elämänlaatuun.”
Äärimmäiset feministisestä näkökulmasta ihmisen käyttäytymistä tutkivat pitävät sukupuolta pelkästään kulttuurin ja sosiaalisten suhteiden muokkaamana ilmiönä. Luonnontieteellisessä tutkimuksessa sen sijaan on tärkeää huomioda sukupuolet, sillä myös sairauksissa ja niiden oireissa on sukupuolisidonnaisia eroja. Esimerkiksi miehen ja naisen oireet sydänkohtauksessa eroavat toisistaan, ja myös sairauksissa on sukupuolisidonnaisia eroja, eivätkä ne selity vain sukupuolten tai yksilöiden elintapaeroilla, sosiaalisilla suhteilla tai kulttuurieroilla.
Biologia
Atte Komosen artikkeli Biologinen sukupuoli on myös maallikolle helposti luettavaa ja ymmärrettävää tieteellistä tekstiä. Eläimillä ja ihmisillä biologisen sukupuolen määritelmä on yleispätevä, ja se perustuu sukusolujen rakenteellisiin eroihin. Sukusolut määrittävät sukupuolen. Ihmisillä on kahdenlaisia hedelmällisiä sukusoluja, ja biologiassa sukupuoli määritellään sukusolujen rakenteellisen ja toiminnallisen dimorfian (dimorfia = kaksi erilaista, tässä sukupuolta) kautta. Tilavuudeltaan pienempiä sukusoluja, siittiöitä, tuottavat yksilöt ovat miehiä, ja suurempia sukusoluja eli munasoluja tuottavat ovat naisia. Ja vain miehen ja naisen hedelmällisten sukusolujen yhtyminen voi synnyttää uuden ihmisen.
”Sukusoluihin perustuva määritelmä korostaa jo alkiossa alkaneen sukupuolen erilaistumiskehityksen lopputulemaa. Tämä on biologisesti perusteltua, sillä biologinen sukupuoli kytkeytyy nimenomaan lisääntymiseen: sukusolut yhtyvät” (eivät kromosomit, hormonit tai sukurauhaset). ”On hyvä huomata, että sukusolujen dimorfiaan perustuva sukupuolen määritelmä ei edellytä, että sukusolut ovat hedelmällisiä tai että yksilö olisi muuten lisääntymiskykyinen.” Huomattava valtaosa ihmisistä tuottaa sukusoluja, vaikka osan sukusolut eivät ole hedelmällisiä. Mutta jos yksilö ei ollenkaan tuota sukusoluja, biologista määritelmää tiukasti tulkiten hän on sukupuoleton. (Komonen, s. 48).
”Vaikka sukupuolen määräytyminen ja erilaistuminen alkiosta sukukypsäksi yksilöksi on monimutkainen prosessi, niin tyypillinen lopputulema on lisääntymisbiologisesti dikotominen (kahtiajakautunut, uros – naaras). Miltään eläinlajilta ei tunneta useampia kuin kahdenlaisia hedelmällisiä sukusoluja.” Niin on myös ihmisen kohdalla.
Evoluutiobiologiassa, jota Atte Komonen edustaa, sukupuolta tarkastellaan siten, että sukupuolia on kaksi, mies ja nainen, uros ja naaras. Molemmilla sukupuolilla on sukusoluja, ja miehen (uroksen) sukusolu (siittiö) on aina pienempi kuin naisen (naaraan) sukusolu, eli munasolu. Sukusolu on nimenomaan kahta sukupuolta erottava tärkein tekijä. Evoluutiobiologian mukaan sukupuolikäsite koskee sellaisia yksilöitä, joilla on sukusoluja ja jotka voivat lisääntyä. Evoluutiossa lajin on tarkoitus lisääntyä, ja lisääntyä voivat vain sellaiset yksilöt, joilla on sukusoluja. Evoluutiossa sukusoluton ei lisäänny, joten se ei voi jatkaa sukua. Tästä seuraa luonnollisesti kysymys: Jos sukupuolia olisi muita kuin lisääntymiseen kykeneviä miehiä ja naisia, mikä tarkoitus olisi sellaisella ”sukupuolella”, joka ei lisäänny? Tällainen suku kuolee sukupuuttoon.
Evoluutiobiologian näkökulmasta lajien tarkoitus, elämän tarkoitus on lisääntyminen. Siten sukupuoli liittyy olennaisesti lisääntymiseen, sillä vain kahden toisistaan erilaisen sukusolun haltijat, miehet ja naiset voivat yhtymällä lisääntyä. Sukusoluton ei voi lisääntyä. Biologiassa hedelmällinen sukusolu on tyypillinen ja sukusoluton epätyypillinen, joka on poikkeama evoluutiossa, joten se ei menesty, koska se ei voi jatkaa elämää. Lajin ei ole tarkoitus tuottaa sellaisia yksilöitä, jotka eivät lisäänny. Tämä ei tarkoita sitä, että sukuelimiä ei voisi käyttää myös muuhun tarkoitukseen, eli mielihyvän tuottamiseen. Mutta sukuelinten ensisijainen tarkoitus ei liene mielihyvän tuottaminen. Sen sijaan evoluutio on varmistanut mielihyvän tuntemuksella suvun lisääntymisen siten, että sukuelinten käyttö on niin miellyttävää, että varmasti jokaisessa populaatiossa joku käyttää sukuelimiä myös lisääntymiseen.
Äärimmäiset feministitutkijat väittävät, että ”sukuelimet eivät liity sukupuoleen”, ja tällaista näkemystä levittää muun muassa nykyisin vasemmistoliiton puheenjohtajana toimiva Minja Koskela (Ennen kaikkea feministi (2019, s. 43). Evoluutiobiologian, tieteen näkökulmasta väite on harhainen, sillä, kuten on todettu, vain kahden toisistaan erilaisen sukusolun haltijat, miehet ja naiset voivat lisääntyä. Jos ei ole sukusoluja eikä eri sukupuolisia sukuelimiä sukusolujen saattamiseksi yhteyteen toistensa kanssa, sellainen populaatio katoaa, suvullinen elämä päättyy. Eli, päin vastoin kuin Koskela väittää, sukuelimet liittyvät sukupuoleen.
Jotkut väittävät, että sukusoluton tai määrittämätön yksilö olisi kolmas sukupuoli, mutta evoluutiobiologian mukaan sukusoluton on määritelmällisesti sukupuoleton. Onkin tähdennettävä, että myös hänellä on oikeus elää ja hänelle kuuluvat samat ihmisoikeudet kuin muillekin, ja hänen elämästään on yritettävä lääketieteellisten hoitojen avulla saada mahdollisimman hyvää, vaikka sukupuolettomuuden ja sukusoluttomuuden vuoksi hän ei voikaan lisääntyä.
Aivotutkimus
Myös aivotutkimuksessa on selkeä käsitys kahdesta sukupuolesta, ei enemmästä kuin kahdesta. Miehen ja naisen aivot ovat eriytyneet selkeästi, ja eriytyminen alkaa jo ihmisalkiossa. Hyvä ja maallikolle helppolukuinen aivotutkimuksen näkemys miehen ja naisen aivoista on teoksessa Markus Heilig: Naisen aivot, miehen aivot. Onko aivoilla sukupuolta? (2019)
Lääkäri ja aivotutkija Markus Heilig toteaa myös maallikoille tarkoitetussa teoksessaan, että vaikka mies ja nainen ovat biologisesti toisistaan eroavia, se ei tarkoita, etteikö yhteiskuntaa pitäisi rakentaa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta kunnioittavaksi, ja että kaikille ihmisille voitaisiin varmistaa yhtäläiset mahdollisuudet täysipainoiseen elämään. Hän toteaa, että ”tasa-arvon saavuttaminen on vaikeaa tai suorastaan mahdotonta, jos emme ymmärrä, miten sukupuolierot vaikuttavat mahdollisuuksiin.” Siten ”meidän on tunnettava ihmisen toimintaan liittyvät sukupuolisidonnaiset erot, ja tiedettävä, miten nämä erot vaikuttavat käyttäytymiseemme ja valintoihimme.” Ja miehen ja naisen aivot todellakin ovat erilaiset. Heilig tarkoittaa myös sitä, että miehen ja naisten tasa-arvoinen kohtelu edellyttää sukupuolierojen ottamista huomioon esimerkiksi yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.
Luokittelu mieheen ja naiseen syntyi alunperin puhtaasti biologiselta pohjalta. Vaikka miehen ja naisen DNA-koodit ovat lähes identtiset, niissä on riittävästi sellaisia eroja, jotka merkitsevät sukupuolten erilaisuutta. Siten miehillä ja naisilla on erilaiset DNA:t, ja sukupuolten välillä on systemaattisia eroja. Miehet ovat keskimäärin selvästi naisia pitempiä. Miehillä on myös keskimäärin 50 % enemmän lihasmassaa kuin naisilla. ”DNA-koodi toimii eräänlaisena hermojärjestelmän kehityksen pohjapiirustuksena.” Ihmisen kokemukset voivat muuttaa tätä pohjapiirustusta, eikä biologia yksin määrää sitä, millaisia ihmisiä meistä tulee. Mutta pohjapiirustusta ei kuitenkaan voi muokata rajattomasti. Kun miehet ja naiset ovat hyvin erilaisia, tarvitaan erilaisten kehojen ohjaamiseen erilaisia aivoja, jotka tuottavat erilaisia psykologisia toimintoja.
Ihmiselämän alussa kaikki yksilöt ovat lähes samanlaisia. Silti sukupuoli määräytyy jo hedelmöittymisen hetkellä. Kun miehen siittiöstä hedelmöittynyt naisen munasolu alkaa jakaantua, siitä syntyy niin sanottu solupallo, joka on täysin samanlainen sekä pojaksi että tytöksi kehittyvällä alkiolla. Myöhemmin kehityksessä tapahtuu alkion sukupuolinen erilaistuminen. Kun vielä samanlaisten alkioiden sukupuolirauhaset alkavat tuottaa hormonia, tapahtuu peruuttamaton sukupuolinen erilaistuminen (sisäelinten kehityksessä yksi kohde on urogenitaalinen jaoke). Kun sukupuolirauhaset alkavat tuottaa sukupuolihormonia, testosteronia, alkiolle alkaa urogenitaalisessa jaokkeessa kehittyä kivekset (poika), muussa tapauksessa jaokkeessa sikiölle kehittyy munasarjat. Tällöin sikiöstä kehittyy tyttö. (Ks. tarkemmin Heilig, 2019, s.66-72). Poikasikiön kivesten tuottama testosteroni pysyy kohdussa sikiön omassa verenkierrossa ja päätyy aivoihin ja seurauksena on poikasikiön aivojen erilaistuminen maskuliiniseksi. Miehellä ja naisella on siis erilaiset aivot. Ihminen ja ihmisen sukulaislajien yksilöt ovat alussa kaikki naispuolisia. Mutta pieni Y-kromosomissa sijaitseva geeni ja sen tuottama TDF-proteiini (Testis Determining Factor) saavat aikaan sen, että alkiolle kehittyy kivekset, jotka tuottavat hormonia, testosteronia, ja siten sikiö kehittyy mieheksi. Vastasyntyneellä pojalla testosteronituotanto jatkuu noin puolivuotiaaksi, ja poikavauvan testosteronitaso on yhtä korkealla kuin 25 vuotiaalla miehellä. Testosteronin tuotanto lakkaa noin puolivuotiaana, ja sukuhormonin tuotanto alkaa uudelleen murrosiässä, joka on sukupuolisuuden kehittymisen toinen vaihe. Tytön elimistö ei tuota testosteronia, joten tytölle kehittyy kivesten sijaan munasarjat. Vasta noin 12-13 vuoden iässä tytön hormonituotanto antaa munasarjoille signaalin aktivoitua. Munasarjat alkavat tuottaa munasoluja.
On hämmästyttävää, että miesten ja naisten aivojen eroista puhuttaessa keskustelua yritetään jopa estää esimerkiksi viittaamalla naisvihaan. Mutta kun tutustuu luonnontieteen tutkimukseen on helposti ymmärrettävissä, että sukupuolten erilaiset kehot ja lisääntymisjärjestelmät merkitsevätvät myös miehen ja naisen aivojen ja käyttäytymisen erilaistumista. Hengissä selviytyminen on aivan erilainen haaste raskaana olevalle naiselle kuin miehelle, jonka ei tarvitse samalla tavalla ajatella ja toimia kuin naisen, jonka kohdussa on sikiö.
Biologian, lääketieteen ja aivotutkimuksen piirissä on yhtenäinen näkemys, että ihmisen sukupuolten lukumäärä on kaksi, mies ja nainen. Miehellä on kivekset (joissa kehittyvät siittiöt), naisilla munasarjat (joissa kehittyvät munasolut). Vain miehen ja naisen sukusolut voivat yhdessä käynnistää lisääntymisen.
Kirjoituksen alussa kerroin, että europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen mielestä ”sukupuolia on enemmän kuin kaksi”. Hän sanoo, että ”tämä on biologinen, fysiologinen ja psykologinen tosiasia”. Kun Pietikäinen ei ole vastannut sähköpostissa kysymykseeni, minusta on kuitenkin kohtuullista esittää kysymys uudelleen ja vaatia siihen vastausta: Sirpa Pietikäinen, missä biologian, fysiologian tai psykologian teoksessa esitetään tieteelliseen tutkimukseen perustuva näyttö enemmästä kuin kahdesta sukupuolesta?
Alkuperäinen julkaisu:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juha-kukkonen/sukupuolten-lukumaara-on-rummun-parinaa-kaksi/