Ruotsalainen kansanpuolue ja rasismi
Mikä on Ruotsalaisen kansanpuolueen todellinen suhde rasismiin ja syrjintään?
Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen (suom. Rkp, lausutaan Ärkoopee) puheenjohtaja Anders Adlercreutz kritisoi puheita siitä, että ongelmat Suomessa johtuisivat siitä, että maassa on liikaa maahanmuuttajia.
– ”Suomen ongelma ei ole se, että meillä on liikaa maahanmuuttajia. … Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa rasisteja” (Iltalehti 14.6.2025). Adlercreutz ei tarkenna, ketkä ovat rasisteja. Hän ei myöskään tarkenna, kuinka paljon rasisteja on ”liikaa” rasisteja, vaikka olen kysynyt asiasta häneltä sekä yksityisesti että julkisesti. Mikä lienee hänestä hyväksyttävä määrä rasisteja?
Adlercreutz arvosteli valtiovarainministeri Riikka Purraa, joka oli kirjoittanut viestipalvelu X:ssä, että Suomeen kohdistuisi ”sotevetoista siirtolaisuutta”, vaikka Purran väite on todistettavissa oikeaksi tilastollisesti ja viime viikkoina julkisuuteen tuoduissa useissa lehtiartikkeleissa.
Moni muukin poliitikko ja puolue kehuskelee sillä, kuinka suvaitsevaisia he ovat ja kuinka antirasisteja he ovat. Eduskunnan syksyn 2025 valtiopäivien alkajaisiksi Teemu Keskisarja joutui ärhäkän rasismikritiikin kohteeksi, vaikka Helsingin Sanomien (28.8.2025) haastattelussa hän toteaa, että ”On itsestään selvä seikka, että en halveksi taikka vihaa ketään lähimmäistäni ihonvärin taikka uskonnon perusteella.” Rasismileima silti läiskäistiin hänen otsaansa.
Tuntuu siltä, että moni rasismista kouhkaava haluaakin muita syyttämällä piilotella joko omaa tai yhteisönsä taustaa suhteessa ihmisryhmien syrjintään.
Esimerkiksi Ruotsalaisen kansanpuolueen historia Suomen kieliryhmien suhteen ei olekaan kovin kaunis. Puolueen historia tuli jälleen mieleen, kun puolueen puheenjohtaja Adlercreutz yritti nostaa itseään ja puoluettaan muiden yläpuolelle, kun häntä oli haastateltu Orpon hallituksen päätöksestä ohjata suurin osa kiintiöpakolaisista kaksikielisiin kuntiin, jotta heistä 5-10 % kotoutuisi ruotsin kielellä (mm. Yleisradio 11.9.2025). Adlercreutz haluaa siis sijoittaa kaksikielisiin kuntiin vieraskielisiä, jotka kotoutetaan ruotsin kielellä, ei suomen kielellä. Sitähän tapahtuu jo nyt, mutta olisi hyvä pohtia myös sitä, kun pakolainen muuttaa ”kotoutuksen” ja ruotsin opetuksen jälkeen suomenkieliseen kuntaan. Siellä, suurimmassa osassa Suomea siis, hän olisi täydellinen ummikko.
Mutta miten tämä Adlercreutzin ajama hallituksen linjaus liittyy puolueen historiaan? Jatkosodan päättymisen jälkeen vuonna 1944 Suomeen alettiin säätää maanhankintalakia, jolla muodostettiin niin sanottuja maanhankintatiloja eli asutustiloja luovutettujen alueiden siirtoväelle, rintamamiehille ja kaatuneiden omaisille. Ruotsalainen kansanpuolue asettui heti vastahankaan. Puolue ei esittänyt kantojaan julkisessa keskustelussa eduskunnassa, vaan puolueen johto keskusteli asiasta suljettujen ovien takana pääministeri Juho Kusti Paasikiven kanssa. Puolueen tavoite oli estää siirtoväen eli omilta asuinsijoiltaan Neuvostoliiton häätämien asettuminen ruotsinkielisille alueille. Esimerkiksi Karjalasta joutui sodan jälkeen jättämään kotinsa noin 400 000 suomalaista, eikä Ruotsalainen kansanpuolue halunnut ottaa heistä yhtään ruotsinkielisiin eikä kaksikielisiin kuntiin, joissa oli ruotsinkielinen enemmistö. Rkp sysäsi ikävää julkisuutta tuoneen asian Paasikiven esiteltäväksi. Eduskunnassa käyty keskustelu löytyy eduskunnan valtiopäivien pöytäkirjoista, joiden kopiot löytyvät yliopistojen kirjastoista.
Puolueen vaatimus merkitsi sitä, että Karjalasta Neuvostoliiton valloittamilta alueilta pakosta lähteneille ei suvaittu antaa uutta kotia ruotsinkielisiltä alueilta nimenomaan heidän kielensä vuoksi. Ruotsinkieliset kunnat eivät siis halunneet ottaa alueilleen suomenkielisiä, suomalaisia ihmisiä. Mitä muuta tämä on kuin ihmisten ominaisuuksiin perustuvaa yhdenvertaisuutta syvästi loukkaavaa syrjintää?
Ehkä suurin vahinko maanhankintalain kielipykälästä aiheutui esimerkiksi Laatokan vesillä kalastajien ammattia harjoittaneille. Kielipykälä teki lopun karjalaisten kalastajien ammatinharjoittamisesta, sillä lähestulkoon kaikki rannikot olivat ruotsinkielisiä ja siten vapautettu maanluovutuksesta (Suomi sodan jälkeen, Pelon, katkeruuden ja toivon vuodet 1944-1949 (Atena, 2015), Antero Holmila ja Simo Mikkonen, sivu 103).
Käytännössä ruotsinkieliset maanomistajat täyttivät maanhankintalain vaatiman luovutusvelvollisuuden kustantamalla uudisraivauksia suomenkielisten kuntien alueilla. He siis maksoivat rahalla sen, että voivat pitää ruotsinkielisen kuntansa kieleltään puhtaana ilman lisääntyvää suomenkielistä väestöä.
Eivätkä suomenkielisten ongelmat ja ikävät tapahtumat ruotsinkielisillä alueilla ole vieläkään päättyneet. Suomessa laaditaan neljän vuoden välein kielibarometri, jossa tutkitaan ihmisten kokemuksia eläessään kielivähemmistönä. Barometrin mukaan suomenkieliset kokevat vähemmistössä ollessaan kieli-ilmapiirin ruotsinkielisiä kielteisempänä. (Yle Svenska 12.3.2021 Sofi Nordmy). Esimerkiksi Vöyrin kunnassa syntyperäinen suomenkielinen kuntalainen pohtiessaan asemaansa aina silloin tällöin saa kuulla enemmistön suusta, että ”Om det inte duger kan du flytta härifrån”, suomeksi ”Jos ei kelpaa niin voihan aina muuttaa pois”. Mutta miten kolmannen sukupolven maanviljelijä voisi sen tehdä, kun viljelemäänsä maata ei voi viedä mukanaan. ”Men som … jordbrukare i tredje generationen … är det svårt att ta med sig marken och flytta.”
Ahvenanmaa on osa Suomea, mutta suomen kielellä siellä on vaikea tulla toimeen. Mutta jos olet ulkomaalainen ja osaat englantia, silloin sinulla on helpompaa kuin suomalaisella, joka puhuu vain Suomen toista kansalliskieltä. Jo 20 vuotta sitten omakotitalon Ahvenanmaalta hankkinut suomalainen kertoo käynnistään kodinkoneliikkeessä Maarianhaminassa. Hän meni sinne ystävänsä kanssa ostoksille ja vastassa oli kaksi nuorta miesmyyjää. Kun hän pyysi palvelua suomeksi, myyjät kävelivät pois. Myöhemmin kaksi muuta myyjää palveli häntä ja hänen ystäväänsä – englanniksi (Iltalehti 29.4.2023 Riika Tauriainen).
Ikävintä Ruotsalaisen kansanpuolueen asenteessa on kuitenkin se, että puolue näyttää puoltavan ulkomaalaisten muuttoa ruotsinkielisiin kuntiin. Se tarkoittaa sitä, että tervetuloa vain tänne luoksemme, me kotoutamme keskuuteemme kaikenkieliset, kunhan ette ole suomenkielisiä. Mielestäni on aiheellista kysyä, onko Ruotsalainen kansanpuolue syrjinnästä vapaata vyöhykettä?
Selvennykseksi vielä lisään, että pidän kovasti ruotsin kielestä, sitä on helppo oppia ja käyttää, vaikka oppikoulussa jäinkin luokalle kolmen oppiaineen nelosen vuoksi, ja yksi niistä oli ruotsin kieli. Valitettavasti sitä puhutaan käytännössä vain Ruotsissa ja Suomessa. Siten ruotsin kielen opiskelu ei monia kiinnosta. Valitettavaa on myös Ruotsalaisen kansanpuolueen toimintatapa, joka ei mielestäni lisää kiinnostusta kielen opiskeluun.
Juha Kukkonen
Valtiotieteen maisteri
Joensuu
Kirjoitus on alunperin julkaistu Uuden Suomen blogeissa 25.9.2025: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juha-kukkonen/mika-on-ruotsalaisen-kansanpuolueen-todellinen-suhde-rasismiin-ja-syrjintaan/